Joy's Life

Rakkaus ja tulevaisuus

2011-12-27T05:33:00.000-08:00

Kaksi asiaa joita on vaikea kuvailla. Ainut asia mitä tiedän niistä on se tunne joka syöksyy vatsanpohjaan ja takaraivoon ja saa mut melkein pyörtymään. Mutta hyvällä tavalla. Tämä tunne on kaukana ahdistuksesta ja siitä tunteesta, ettei keuhkoihin mahdu ilmaa ja seinät kaatuvat päälle.

Tähän ihanaan pyörryttävään tunteeseen on syynä Tony, tietysti. Aloitin opiskelun kaukana kaupungista missä vanhempani ja Toni asuvat. Etäsuhde oli vaikeaa, mutta lupaus ikuisesta rakkaudesta helpotti mun olemista siellä Jumalan selän takana. Nimittäin me mentiin kihloihin kesällä, ihan oikeasti mentiin. Mulla ei olle koskaan ollut niin hyvä ja levollinen olo mistään tulevaisuuteen liittyvästä.

Varsinkin kun Tony muuttaa Jumalan selän taakse kanssani ensi tammikuussa! Saamme olla taas yhdessä ja tehdä kaikkea rkipäiväistä ja tyhmää, kuten käydä kaupassa, siivota, kinastella tai korjata pyörää, yhdessä. Mulla on tonneittain Tonyn vieressänukkumisunivelkaa. En haluaisi herätä koskaan kun kerran tai kaksi kuukaudessa saan nukahtaa rakkaaseeni kiinni liimautuneena.

Kaikki on niin hyvin, vaikkei ikävä lopu koskaan. Ikävöin Tonia vaikka tiedän, että tavataan jo illalla.

Mä rakastan sua <3

2011-03-28T00:23:00.000-07:00

Kaikkea hyvää on tapahtunut. Tuntuu ihanalta puhua niistä ja suunnitella tulevaa kesää. Suurin muutos on, että muutetaan Tonyn kanssa vuokralle ihan kahdestaan. Olen niin rakastunut häneen, tunnen pystyväni mihin vain. Ja me ollaan varmasti yhdessä ikuisesti, meidän on pakko!

Urheilen paljon ja olen laihtunut. Hän jopa sanoi hieroessaan iki-ihraisia reisiäni kuinka ne ovat ihan kiinteät. Kyykyille kunniaa, ei ne olekaan ihan turhia, vaikka läskigeenit löytyvätkin alavartalosta. Oloni ei silti ole täysin hyvä ja tyytyväinen vartalossani. Ja vielä vähemmän sen jälkeen kun lauantaisella balettitunnillani oli uusi tyttö, anorektikko. Hän oli todella kaunis, en voinut lopettaa tuijottamasta niitä luuranko reisiä ja kuoppia poskissa. Lisäksi hän oli teknisesti myös taitava, joten en saanut keksittyä yhtään asetta, millä taistelisin sitä vastaan, että hän vaan on parempi ihan kaikessa. Kaikessa mitä hän tekee.

Mulla on vielä matkaa täydellisyyteen, mutta olen jo hyvin oikealla polulla.
Tänään lähtee ensimmäiset laatikot meidän yksiöömme, ja siitä alkaa uusi elämä. Oma jääkaappi omat ruuat.

Mä rukoilen, että kaikki menee hyvin. Ja että laihdun vielä hurjasti lisää..

No more secrets

2010-12-16T05:30:00.000-08:00

Mä luin sille ääneen. Luin kaiken ääneen Tonylle, ja se kuunteli eikä sanonut sanaakaan, ennen kuin olin lukenut viimeisen päivityksen viimeisen sanan. Kesken avautumisen mulle synty halu perääntyä, en halunnut kenenkään tietävän mun salamaailmasta; itseinhosta, syömisahdistuksista ja sairaista ihanteista. Kuitenkin jatkoin loppuun.

Se sanoi ymmärtävänsä, kysyi onko tämä mun mielestä vakavaa ja tarvitsenko apua... "EN!" Helvetti mä osaan itse huolehtia itsestäni. Kaikki on hyvin, tunnen meren tuoksun yhä vahvempana ja voin tuntea varpaanpäideni jo kastuvan, and I love It!

En ole uskaltanut käydä vaa'alla, koska tiedän valvomisen lihottavan. Vaikka se olisikin pelkkää nestettä en halua nähdä yhtään isompia numeroita kun viimeksi, piste ja huutomerkki! Olen nukkunut sairaaloisen vähän ja syönyt sitäkin vähemmän. Tunnen olevani täynnä nestettä, ja en malta odottaa, että pääsen nukkumaan ja takaisin normaaliin arkirytmiin, karistamaan nämä nestekilot pois.

Mulla on nälkä, mutta en syö. Olen turhan laiska laittamaan mitään ruokavaliooni sopivaa ruokaa. Siispä jätän syömisen välistä. Eilen mulla oli 12 tunnin yövuoro, jonka aikana söin ainoastaan kaksi purkkia ananasta. Fiilistä vielä entisestään parantaa se, että työ on ainoastaan seisomista ja edestakaisin ramppaamista. Mulla olisi nyt aikaa nukkua 2 tuntia, jotka pitäisi periaatteessa käyttää hyväksi, mutta...

Tuntuu epätodelliselta

2010-12-07T13:50:00.000-08:00

Mua turhauttaa... Vaikka laihdun päivä päivältä olen joka hetki yhä tyytymättömämpi itseeni. Haluan lisää, ja tulen riippuvaiseksi siitä sekunnin kestävästä hyvästä olosta kun näen vaa'an lukeman, että olen valmis hukuttamaan itseni taas koko loppu vuorokaudeksi pahaan oloon, että saisin taas huomenna tuntea sen euphorisen kokemuksen. Edes sekunnin ajan.

Haluan olla täydellinen lasienkeli, niin laiha, että ihmiset pelkävät minun särkyvän.

On hassua miten olo on kevyt, mutta peilikuva ei silti tyydytä. Reidet ovat kauempana toisistaan kuin aikoihin, mutta silti liian lähellä. Mahani on litteampi kuin vuoteen, mutta ei silti tarpeeksi. Poskeni ovat lommolla, mutta silti näytän porsaalta.

Mutta minä pystyn siihen, haluan painaa vielä vähemmän!

Siitä on liian kauan, kun...

2010-12-03T12:56:00.000-08:00

.. kirjoitin tänne viimeksi. Paljon on tapahtunut, mutta silti liian vähän. Olen laihtunut kaksi kiloa, ensimmäinen vahingossa ja toinenkin puolihuomaamatta. Pitäisi kai olla iloinen, mutta minua vain masentaa enemmän. Siitä on kauan kun olen viimeksi kuullut meren kutsun, tuntenut sen kylmyyden ja haistanut sen tyytymättömyyden. Liian kauan siitä kun antauduin sen kutsuun ja pästin itseni vajoamaan, ja vajotessani kuihduin.
Olin tyhjä henkisesti sekä fyysisesti, ontto sisältä ja pelkkä nahka ulkoa. Minua ahdisti niin etten saanut nukuttua itkultani, päivisin näyttelin normaalia ja reipasta koulutyttöä. Kerran viikossa kävin valehtelemassa psykologille siitä, miten elämäni on muuttunut ja en enää ajattele ruokaa, paskat! Se ämmä oli niin tyhmä että meni lankaan, ja jätti minut rauhaan. Jatkoin yksin itkemistä, yöt olivat painajaista ja päivisin en olisi halunnut kuin nukkua. Kuitenkin tuli todettua, että aika parantaa haavat. Pieni arpi on kuitenkin jonnekkin jäänyt, ja nyt olen sen raapinut auki.

Mä haluan antautua sille, näyttää kaikille <3

YÖK

2010-10-26T13:07:00.000-07:00

-3kg = normaalia alhaisempi paino

-7kg = merkittävä alipaino

Painoindeksi tällä hetkellä 19.6 = normaali paino

Toi saa mut oksentamaan

Olen kuvottava läski, laiskakin vielä. Vaikka ostin tänään uudet farkut sellasta kokoa johon en ole mahtunut lukion ekan jälkeen, tarkoittaa siis neljää tuskastuttavan häpeän täyteistä vuotta, räjähdän itseinhosta! Olen iljettävä ja pehmeä. Inhoan itseäni enemmän päivä päivältä.

Tulin ulos sovituskopista näyttääkseni Tonylle sovittamani farkut. Epävarmuus vartalostani sai minut tuijottamaan kaupan likaista lattiaa, kun odotin hänen reaktiotaan. Tony hymyili, hän tuli hitaasti lähelleni ja kuiskasi ihan hiljaa korvaani "Sä olet upea".
Voikun voisin uskoa...

2010-10-25T00:51:00.000-07:00

Blaa blaa blaa, en saa ajatuksiani sanoiksi. Tunnen jotain haikeuden epävarmuuden ja tuskan sekasoppaa, ja mulla on liikaa ajateltavaa. Ja liian vähän aikaa...
Mä vapisen ja olen kananlihalla, kun nousen ylös huone pyörii silmissä. Otan kuumemittarin ja kaadun sängylle kylmä metalli kainalossa. Odotan rauhassa ja kurkkimatta, ja kun laite vihdoin ilmoittaa olevansa valmis pelästyn näytössä vilkkuvaa lukua... 35,4, mitä ihmettä??

Bussiin on aikaa tasan 58 minuuttia. Mun pitää vielä meikata ja laittaa hiukset, vaikka lähteminen ulos tuntuu vastenmieliseltä. Mua paleltaa jo nyt. En edes halua ajatella ulkona puhaltavaa kylmää tuulta ja keltaisia lehtiä maassa. Vuoraan yhä liian pehmeän ja ison vartaloni kerroksiin, pitkähihainen paita, tunika, neule, sukkahousut, farkut ja villasukat. Eteisessä lisään takin, pipon, lapaset ja paksuimman kaulahuivini. Tiedän, että mua tulee silti paleltamaan. Ainut positiivinen ajatus siinä on että vartalo kuluttaa enemmän energiaa kun sen täytyy pitää itsensä lämpimänä.

Tällä viikolla pakottaudun vaa'alle. En kuitenkaan ihan vielä, ei heti viikonlopun jälkeen... Ehkäpä keskivikkona?

2010-10-20T23:48:00.001-07:00

Mitä paskaa tää on? Mun läskisen vartalon silhuetti syöpyy kuin tauti mun verkkokalvoille. Siitä kuvasta en pääse eroon edes vuorattuani itseni löysimpiin vaatteisiin mitä kaapista löytyy. Mulla on taas päällä Tonyn huppari, mutta sekään ei paranna mun oloa, päin vastoin. Tuoksu on nuuskittu jo loppuun ja lisäksi huppari vaan muituttaa siitä rakkaasta jolle en ole tarpeeksi hyvä, en vielä.
Tunnen ne läskit... Kunpa voisin vain ottaa veitsen ja viiltää ne pois. Luut vain jäisi jäljelle, sitten olisin tarpeeksi hyvä, jopa itselleni.

Mutta haluan elää toivossa, haluan yrittää ainakin...

Mä rakastan sua <3

2010-10-19T12:14:00.000-07:00

Olen tänään henkisesti lyöty, nujerrettu ja moneen kertaan tallattu. Olo on kuin kynityllä kanalla, idioottius ja häpeä ovat päälimmäisenä mielessä. En edes ole tehnyt mitään väärää, kuulema toimin oikein mallikkaasti. Pää on tyhjä ja mua väsyttää. Päänahkaa särkee hiusten repimisen jäljiltä ja kädessä näkyvät jäljet puremisesta. Jouduin tänään fyysisen väkivallan kohteeksi, unohtamatta henkistä puolta. Minut haukuttiin ja liattiin, mutta silti tehtäväni on pysyä kylmänä. En saa näyttää tunteitani, sitä se ammatillisuus on. Täytyy muistaa erotella ammatti-minä ja oikea-minä, mun täytyy muistaa... Tunteet purkautuivat loputtomina kyynel virtauksina kun istuin teekuppi kädessäni purkamaan päivän saldoa; puremista, lyömistä, potkimista, tukistamista, haukkumista, uhkailua sekä vaatteiden repimistä ja niihin piirtelyä. Olen lopenuupunut ja valmis nukkumaan tämän typerän päivän pois.

Olotilaa ei paranna yhtään se että syön tunteisiini. Henkisen pahan olon voi tukahduttaa vain fyysisellä pahoinvoinnilla, tai ei kyllä edes silläkään. Silti aina yritän.
Kävin pitkällä kävelyllä tänään, olisin ansainnut lenkin.

En pidä itsestäni, miksi pitäisin jos muillakin on oikeus käyttää minua nyrkkeily säkkinään? Ainiin se ei ollutkaan oikea-minä. Mun täyty muistaa...

2010-10-18T13:32:00.000-07:00

Onneksi sisko ei antanut periksi. Testasin sen tahdonvoimaa sairaalakoulusta oppimillani otteilla. Siellä lapset manipuloivat säälittä kuin Jumalat, he pyörittävät fiksuja kouluttautuneita aikuisia pikkurillinsä ympärille kuin purkkaa ja istuvat kukkona tunkiolla. Siskosta tulisi hyvä erityisopettaja.

Tunsin valtavaa kiitollisuutta heti siitä hetkestä kun ovi paukahti takanamme ja pistävä syystuuli puhalsi meihin vauhtia kylmällä hengellään. Tästä lenkistä tulee hyvä, ajattelin ja kiristin tahtia. Jalat olivat kevyet kuin pumpuli ja mieli korkealla. Mä tiesin sen olevan ylpeä musta kunhan pääsen kertomaan. Olin onnellinen ja tyytyväinen juostessani kohti parempaa, Hän ansaitsee vain parasta...

Tänään pidin Tonyn hupparia jonka se oli jättäny meille. Mä rakastan sen tuoksua! Iho oli kananlihalla kun upposin hupparin syövereihin tutun ja turvallisen tuoksun perässä, silloin tunsin Tonyn olevan ihan siinä. Hän istuisi vieressäni kuhan nostaisin pääni ja avaisin silmät.

Ja kun katson sua huomaan

ett' oot siinä vain kun silmäni suljen

Olisit siinä edes vähän aikaa

Anna mun vajota pohjaan

2010-10-11T07:25:00.000-07:00

Aamulla olisin vain halunnut jäädä kotiin potemaan marttyyrikuolemaa. En uskonut sitä todeksi, kun katsoin peilistä miten jalkani olivat lyhentyneet ainakin 20 senttiä ja peppu levennyt vähintään saman verran. Uskallan hyvin harvoin katsoa itseäni kunnolla peilistä, mutta kun katson pidän huolta, että silmäni haravoivat joka ikisen ihokarvan alastomasta vartalostani. Pidän itseinho hetken aina kun tunnen kaipaavani rangaistusta, herätystä siitä hattaramaailmasta jossa syömällä laihtuu ja liikkumatta kiinteytyy. Palkintoja taas en itselleni jaa. Lieneekö se syy ainaiseen epäonnistumisen kierteeseen, en tiedä.

Katson sängyn vieressä kunniapaikalla nököttävää Kira Poutasen Ihana meri- kirjaa. Sen sivut ovat jo kuluneet puhki ja pehmeät kannet menneet rypyille, mutta se ei haittaa. Pelkällä olemassa olollaan se antaa mulle motivaatiota ja voimaa uskoa parempaan huomiseen. Vaikka mitä uskomista siinä on? On vain ja ainoastaan minusta itsestäni kiinni miten huomiseni rakennan; syönkö vai olenko nälässä, kävelenkö vai otanko sporan, hymyilenkö vai itkenkö. Yksinkertaisia päätöksiä, mutta silti niin vaikeita.

Nyt teen päätöksen ja lähden punttisalille. Lihakset huutaa lepoa, mutta mä en ole ansainnut sitä. Mitä kaikkea mä tänäänkin olen jo ehtinyt tunkea suuhuni? Nyt mua ahdistaa...

Kevyin askelin parempaan huomiseen

2010-10-10T13:28:00.000-07:00

Me juostiin. Tai siis hölkättiin, niin kuin Tony olisi sanonut. "Tää on juoksemista" hän huudahti pinkaisten vauhtiin kuiva sora pöllyten. Mä rakastan sitä, varsinkin juuri silloin kun se näyttää ihan pieneltä pojalta ja juoksee katuja nopeammin kuin Pohjoistuuli. Kylmä viilsi korvissa, mutta en jaksanut välittää. Jalat tuntui kevyiltä ja mun sydän sykki rakkaudesta. Miten voisinkaan ajatella silloin mitään muuta kuin vieressäni juoksevaa poikaa ja sitä onnea? Me saatiin paljon hyväksyviä sekä ihailevia katseita vastaantulijoilta. Mä nautin siitä ja sain jokaisesta silmäparista kummasti lisää energiaa.
Me juteltiin ja juteltiin. Mä olin eniten äänessä, vaikka mun ei oilisi tarvinnut puhua ollenkaan. Se lukee mun ajatuksia ja on aina lukenut, vaikka aina on aika suhteellinen käsitys. Mun ja Tonyn aina-aika alkaa henäkuussa 2010 ja jatkuu niin pitkälle tulevaisuuteen kun ihmismieli vain uskaltaa ajatella. Me ollaan jo pohdittu häitä ja lasten nimiä. On ihanaa uskaltaa hullutella ajatuksilla, ilman että kumpikaan luulee niiden tarkoittavan yhtään enempää kuin viaton hymy bussikuskille aamuisin.
Eikä mua ahdista, melkein yhtään.